sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kulttuurin silmin



Taidetta voi käyttää monenlaisesti apuna eri hoito- ja huolenpitotyön asiakas- /potilastyhmien kanssa.

Kun kyseessä on päiväkoti, mitä tulee taiteeseen, sen tulisi olla mahdollisimman vapaata ja antaa lapsille omia elämyksiä maalauksesta/leikkauksesta/piirtämisestä ja luovasta toiminnasta. Lapset ovat hyviä sen takia myös, että he ovat erittäin ennakkoluulottomia kaikkeen toimintaan. He rakastavat laulaa ja tanssia, juosta ja piirtää, maalata ym. Erityisesti se, että he pääsevät maalaamaan ja käyttämään erilaisia värejä ja oppia tuntemaan että he voivat luoda mitä vain haluavat, antaa omia elämyksiä ja tuo lisää jännitystä elämään. Varsinkin, jos lapsi saa esim. omassa huoneessaan käyttää luovaa puoltansa ja saa maalata seinäänsä omia kuvioita, (ottaen huomioon tietenkin hänen ikänsä ja turvallisuus iän perusteella) niin se tuo lapsen huoneelle omaa merkitystä ja hänen persoonallisuuttansa esiin.


Vanhainkodissa vanhat ihmiset eivät ole välttämättä niin liikunnallisia ja innoissaan toiminnoista jotka sisältävät raskasta/fyysistä rasitusta. Näissä asioissa on tärkeä ottaa huomioon vanhuksen vointi ja jaksaminen. Esimerkiksi rentoutumiset voivat oikein toteutettuna luoda hienoja elämyksiä ja mielikuvia. Kuvitellaan vaikka tilanne, joissa kuvitellaan olevan syksyn keskellä. Rentouttaja voi tiputella esimerkiksi oikeita lehtiä siellä sun täällä, pääasia että vanhukset tuntevat sen. Haju, maku, asti ym ovat tärkeitä. Se piristää kummasti päivää ja vanhnukset voivat kokea asioita joita he eivät välttämättä enään voi kokea.
Tavoitteena on taiteen avulla lisätä hoitolaitosten viihtyisyyttä sekä tuoda taide- ja kulttuuritoiminta osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon hoitotyötä, kuntoutusta ja työmenetelmiä.
Taide-ja kulttuuritoiminta nähdään osaksi jokaisen ihmisen elämää, tarpeita ja oikeuksia. Hoitolaitoksissa se edellyttää ammatillista lisäkoulutusta, resurssien uudelleen arviointia ja nykyistä joustavampia työjärjestelyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti