Aikuistumista, vol 1

Olen tässä pitkien pohdintojen ja raivarien kautta päässyt siihen käsitykseen, että se raha ei kasva puussa. Ikä ei tee aikuisesta vastuuntuntoista tai nuori ihminen voi olla hyvinkin kokenut elämänfilosofi. Vai voiko?
"Sometimes adults are just kids with money".

Uskokaa tai älkää, täyttäessäni 18, minä odotin aikuistumista. 'Ei enään rajoitettua elämää, jee!' No, eipä se elämä tuosta ole muuttunut, kun kello löi 00:00 13.lokakuuta viime vuonna. Oikeastaan onhan tässä hyvätkin puolensa, mutta kaiken muun stressin ohittaa pirullinen asia: RAHA!!! Olihan se ihan jännää maksaa ekat kännykkälaskunsa ja olla aikuinen. Ja onhan baareissa kiva käydä ihmisten kanssa. 

Tällä hetkellä en voi kuvitellakaan, miten kaipasin tuota valtavaa vastuuta, tuota järisyttävän rasittavaa elämänvaihetta kun täytyy oppia selviytymään itse. No, muutinhan minä jo 16- vuotiaana pois kotoa uuteen, isoon kaupunkiin ja kaikki tuli, myönnytettäköön, liian nopeasti. Liian nopeasti kotoa lähteminen jättää aina jälkensä, ei siltä voi välttyä. Miksi nuorilla on niin kiire aikuistua? Itse kyllä odotan innolla omaa asuntoani. Ja kaikessa tässä minua eniten turhauttaa se, että en ole oikein vakiintunut minnekään. Onhan tuo reissaaminenkin mukavaa, jos siitä ei muuta saa irti niin sen ainakin, että osaa arvostaa vain löhöilyä. Mutta kun se, kun opiskelet Seinäjoella, kaverisi ovat Tampereella ja perheesikin haluaisi (ja minä tietenkin) nähdä sinua, poikaystäväsi asuu muualla, oma isä asuu muualla ja sukulaiset toisella puolea suomea ja kaikkia kiinnostaisi kovasti nähdä minua kokoajan,niin kyllä siinä äkkiä kalenterin saa nenäänsä tunkea ja yrittää järjestää aikaa. Joskus voisi olla ihan ok vain olla. 


saarnaaminen jatkukoon ensi jaksossa..


mieliala: stressaantunut
ajatukset: kiemurassa
musiikki: demi lovato - who's that boy